torstai 19. huhtikuuta 2012


TYYTYVÄISTEN OPPILAIDEN JA PÄTEVIEN OPETTAJIEN KOULU

Olipa kerran vuonna 2012 epäpätevien opettajien koulu ja oppilaat tyytymättömiä. Yksi epäpäteväksi haukuttu ope alkoi suunnitella, että ensi kesänä hyödynnetään koko koulun osaaminen. Parviäly, tuntui matkapuhelin huutavan hänelle! Ei liian opettajajohtoista vaan kokeilutoimintaa. Erilaisia työvälineitä, verkon kautta oppimista. Kokeilutoiminta käynnistyy läppärien avulla. Ei muuta kuin tekemisen meininkiä!!

Ilkeä kanslisti alkoi hieman lyödä kapuloita rattaisiin, sillä uudistus kuulosti työltä - hänelle. Ei ollut kovin vaikea nostattaa muutosvastarintaa ylityöllistettyjen opettajien keskuudessa. Etenkin naisopettajat, jotka eivät olleet vielä ehtineet tutustua mitä hashtag tarkoittaa, pelästyivät ja nousivat vastustamaan. Miten käynnistää muutosvastarinnan murtaminen??

Tarina jatkuu nyt leikkauksilla. 

Investointirahaa oli varattu 20 000€. -10 prosenttia koko toiminnasta pitää säästää. 15 000€ mobiililaitteisiin esim. on käytössä.

Mobiilisuutta ja uusia verkkotyökaluja hyödyntämällä ja lisäämällä säästettäisiin aineistokuluissa, jonkin verran rakenteissa ja henkilömenoissa. Jakamisen kulttuuri tuo tehokkuutta ja osaamista. Verkostoidutaan  toisten oppilaitosten kanssa. Kun rahat on vähissä, on pakko etsiä kihlakumppani! Vahvuutemme on erityisopetus ja opintojen ohjaus. Vahvistamme opiskelijoiden vahvuuksia ja tämän jälkeen he saavat elämälleen suunnan. 

Kihlat tuli! :) käytämme olevassaolevat investointirahat innovatiivisen koulupukuun, älypukuun. Kihlakoulun nro 10 oppilailla on samanlaiset ja niiden avulla teemme yhteisiä projekteja. Saamme kerättyä dataa ja seurattua oppilaiden oppimista. Puettava tietokone rules!

Koulu nro 5 menossa remonttiin, hometta! Vanhemmat jakaa hengityssuojaimia. Kaupunki sitä mieltä että toiminta voi jatkua osassa koulua remontista huolimatta. Silti hieman haisee ja oppilaat jatkuvasti sairaana... Evakko kotona ja sitten muihin oppilaitoksiin. 390 oppilasta. Homekoira löysi 55 homekohtaa... 

Koulu nro 5stä rekrytoidaan verkko- ja mobiiliosaaja ja yhteisöohjaaja-tuki24/7. Heidän mukanaan tulee resursseja. Otamme oppilaat mukaan päätöksentekoon. Käytössämme on yk:n stipendi rauhankasvatustyöhön 30000€. Kehittämistahto alkaa nousta ja saamme yt-kumppaniksi Rovion. Järjestämme innovatiivisen tapahtuman yrityksen kanssa yhdessä rauhankasvatusprojektissa. Kohdemaana Kiina erityisesti. Antaa lintujen olla vihaisia, ollaan me rauhallisia! Kiinankielenopettaja on meillä käytössä. 

Pääsemme kokeilukouluksi uuden teknologian hankkeeseen. Hankimme tukiverkoston ja sitä kautta mukaan Aalto-yliopiston innovaatiotiimiin! 

Kiinassa sosiaalinen-tekninen innovaatio keksitty! Kiinaan ulottuneen projektin, Rovion yhteistyön ja kiinan kielen osaamisen avulla olemme heti valmiina jatkamaan yhteistyötä ja kiinalaiset valitsevat meidät mukaan innovaatioprojektiin. He ovat kiinnostuneita meidän kiusaamisen estävistä ja mummoyhteisöenergiaa hyödyntämistä oppimismalleistamme. opettajien osaaminen on myös vientituotteemme. 


Irmeli Lignell, HAMK
Arttu Lignell, opiskelija
Antti-Jussi Miettinen, Savonia-AMK
Jarkko Ahvenainen, Otavan opisto
Tiina Rantakoski, Teuvan aikuiskoulutuskeskus
Tarja Vainionpää, Savon ammatti- ja aikuisopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti